Hub Feenix on taiteen ja hyvinvoinnin keskus Karjaan lähellä, kauniin luonnon keskellä, tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.
Meltolan historiallinen 15 000m2 kokoinen keuhkoparantola on nyt Hub Feenix, vireä voittoa tavoittelematon kulttuurikeskus keskellä metsää mutta hyvien kulkuyhteyksien varrella. Toiminnasta vastaa Osuuskunta Hub Feenix.
Työtiloja ja asuntoja
Vuokraamme työhuoneita sekä lyhyt- ja pidempiaikaiseen työskentelyyn esimerkiksi taiteilijoille, käsityöläisille tai kirjoittajille sekä toimistoja ja työpisteitä etätyötä tekeville. Talossa löytyy suurempiakin tiloja esim. pienruokatuottajille tai muille suurempia tiloja tarvitseville toimijoille. Kunnostamme jatkuvasti myös lisää asuntoja Hub Feenixin tiloihin, joten myös asuminen on mahdollista. Talossa on yksiöitä, kaksioita sekä viihtyisässä yhteisösiivessä huoneita omalla kylpyhuoneella ja yhteiskeittiöllä. Pihapiirissä on myös paritalo ja omakotitalo.
Kansainvälinen taiteilijaresidenssi
Hub Feenixissä on vuodesta 2023 toiminut myös kansainvälinen taiteilijaresidenssi, joka tuo huhtikuusta joulukuuhun kuukausittain noin 5-12 eri alojen taiteilijaa taloon asumaan ja työskentelemään. Ensimmäisenä vuonna taiteilijoita vieraili 19, toisena vuonna 38 ja vuonna 2025 49 taiteilijaa kaikista maanosista.
Tiloja kursseille, retriiteille ja tapahtumille majoituksella ja täyshoidolla
Tarjoamme myös toimivia ja inspiroivia tiloja erilaisille kursseille, retriiteille, tapahtumille, hyvinvointipäiville ja työskentelylle. Hub Feenixissa on mm. useita erikokoisia joogastudioita, kurssitiloja esim. kuvataide-, musiikki- tai kädentaitokursseille, pienempiä kokoustiloja ja konferenssisiipi. Talon oma keittiö valmistaa osallistujille herkulliset, täysipainoiset kasvisruuat, jotka tarjoillaan joko Feenixin kauniissa kahvilassa tai valoisassa juhlasalissa. Kauniita, uniikkeja 1-4 hengen majoitushuoneita on Hub Feenixissä sekä pienille että suurillekin ryhmille, tarvittaessa yli sadalle henkilölle.
Lisämahdollisuuksia
Hub Feenix sijaitsee kauniin, metsäisen luonnon keskellä ja heti pihalta pääsee kävelyretkille metsäpoluille ja järven rantaan. Hub Feenixin hoitolassa voi nauttia esimerkiksi kasvohoidosta tai hieronnasta. Tunnelmalliset puulämmitteiset pihasaunat ja nuotiopaikka Hub Feenixin sisäpihalla kutsuvat rentoutumaan ja nauttimaan kesäillan valosta tai talvisen tähtitaivaan loisteesta.
Kulkuyhteydet
Matka Helsingistä tai Turusta autolla kestää noin tunnin. Helsingistä pääsee vajaassa tunnissa junalla Karjaalle, josta arkipäivisin pääsee 10 minuutissa bussilla Meltolan pysäkille, aivan Hub Feenixin viereen.
5 avointa ilmoitusta
Ei seurattuja käyttäjiä
Ei palautteita